Tietoiskut

Yrityskaupat ja Ukrainan sota

Tietoon ja todisteisiin perustuva päätöksenteko korostuu häiriötilanteissa.

Yrityskauppamahdollisuudet ovat Ukrainan sodan myötä heikentyneet vain niiltä yrityksiltä, joilla on suora liiketoiminnallinen yhteys Ukrainaan tai Venäjälle. Muilta osin vaikutukset yrityskauppamarkkinaan ovat toistaiseksi olleet varsin vähäiset.

Yleinen mielipide on reagoinut huomattavasti voimakkaammin kuin esimerkiksi Suomen maariskiä mittaavat indikaattorit

Kymmenen vuoden valtionlainojen korkoeron tai ulkomaisen omistuksen määrää mittaavien tunnuslukujen perusteella maariski ei ole kohonnut merkittävästi.

Ostajat ovat toki entistä tarkempia ostokohteiden arvioinneissa, mutta kokonaisuutena yrityskauppa-aktiivisuus jatkaa edelleen korkealla tasolla, ja ostajat maksavat sopivista kohteista hyviä hintoja.

Lue lisää artikkeleistamme:

Yrityksen myynnin oikea ajoitus

Kokemuksemme mukaan yleisin virhe ajoitusta suunniteltaessa on se, että päätöstä ei tehdä ajoitukseen vaikuttavien osatekijöiden suhteen kokonaisarviona vaan keskittyen vain yhteen-kahteen osatekijään. Projektijohtaja Jari Honkon kirjoitus ajoituksen pohdintaan liittyvistä tekijöistä on aina ajankohtainen. 

Lue koko artikkeli: ”Yrityksen myynnin oikea ajoitus”

 

Menestysresepti yrityskauppoihin

Yritystä myytäessä ei kuitenkaan ole olemassa oikotietä hyvään lopputulokseen. Selkeät tavoitteet ja proaktiivinen ote ovat lähtökohta, eikä elämän tärkeimmän kaupan suhteen kannata jättää mitään sattuman varaan.

Katso omistajan muistilista yritysjärjestelyihin artikkelistamme:

Menestysresepti yrityskauppoihin

 

Yrityskaupat: Älä pelkää hakea kilpailevia ostotarjouksia 

Myyntiajatukset heräävät usein esimerkiksi yksittäisen ostajan osoittaman kiinnostuksen myötä. Tällaisessa omistajia imartelevassa tilanteessa usein järki unohtuu ja tunteet vievät mennessään. Lue oheisesta artikkelista, kuinka järkevä omistaja toimii, kun yritys on ostokiinnostuksen kohteena.

Lue koko artikkeli: ”Yrityskaupat: Älä pelkää hakea kilpailevia ostotarjouksia”

 

”Yrityskauppatilanteeseen liittyviä tunteita ja pelkoja ei pidä sivuuttaa, vaan ne tulee nostaa keskusteluun ja käsitellä. Käytäntö on osoittanut, että mahdolliset pelot ovat usein suurempia mörköjä omistajien ajatuksissa kuin ne todellisuudessa ovatkaan. Vastuullinen omistaja huomioi tunteet, mutta perustaa päätöksensä ensisijaisesti tietoon ja todisteisiin.”

 

Asko Kapanen
Partner
0400 551 471

 

Kun haluat pohtia omistajan eri vaihtoehtoja, niin varaa tästä keskusteluhetki kanssamme. Keskustelu on aina luottamuksellinen ja sitoumukseton. Varaa aika tästä: